Avainsana: purkuaalto

Kirjoittanut Maire Mattinen 13.5.2025

Suomi purkaa -näyttelyn avajaisia vietettiin Vanhalla Ylioppilastalolla marraskuussa 1981, jonka jälkeen se kiersi maata elokuun loppuun 1982. Näyttelyn kokoamisesta vastasi Suomen Arkkitehtiliiton alaosaston, DEM-SAFAn työryhmä. Oheinen selattava näyttelyesite ilmestyi alun perin osana a/arkkitehtiopiskelijalehteä (4/81) ja omana erikoispainoksena. Suomi purkaa -näyttely oli vastareaktio Suomi rakentaa 6 -näyttelylle, jossa jalustalle nostettiin katkelmia arkkitehtonisesti korkeatasoista rakennustoimintaa. Suomi purkaa -näyttely tarjosi katsauksen siitä, mitä hyvää on purettu, millaisia aineellisia ja henkisiä arvoja on menetetty. 

DEM-SAFAn vapaaehtoiset kokoavat Suomi purkaa -näyttelyä. Kuvat: Hannu Puurunen

Purkamista vastustettiin jo 1960–70-lukujen vaihteessa 

Helander-Sundmanin Kenen Helsinki herätteli 1970-luvun alussa päättäjiä ja asukkaita arvostamaan ja säilyttämään pääkaupungin historiaa ja luopumaan ylimitoitetuista liikennesuunnitelmista. 

Pohjoismaisen puukaupunkiprojektin myötä joukko parhaiten säilyneitä pikkukaupunkeja nousi suojelulistoille 1970-luvulla. Samaan aikaan vahva kansalaistoiminta lisäsi punatiilitehtaiden arvostusta. Vaikka taistelu Tampereen Verkatehtaan suojelusta hävittiinkin, muodostui siitä rohkaiseva symboli teollisuusperinnön suojelulle. 

Vanhanaikaisina, korjauskelvottomina ja mauttomina pidettyjen uusrenessanssi- ja jugendtalojen arkkitehtonisia arvoja alettiin vähitellen ymmärtää. Todettiin, että vanhaan taloon voidaan saada lämmin vesi ja sisä-WC. Asukkaat aktivoituivat ja korkeakouluissa alettiin opiskella perinnerakentamisen taitoja ja suunnitella tehtaiden uuskäyttöä.

Voiko tavallinen olla arvokasta? 

Hyvistä pyrkimyksistä huolimatta suojelustatus suotiin vain muutamille näyttävimmille kohteille. Arkiympäristön vaaliminen tyrmättiin aina sloganilla ”kaikkea ei voi suojella”. Ylimitoitetut rakennusoikeudet houkuttivat. Tuloksena oli sattumanvarainen, repaleinen kaupunkikuva. Modernismin ihailu jyräsi Keski- ja Itä-Suomen yhtenäisiä puukaupunkeja ja maaseudun kulttuurimaisemaa. Edistyksellinen rakennussuojelukomitean mietintö onnistui muuttamaan asenteita, vaikkei se kyennytkään uudistamaan suojelulainsäädäntöä.

Arkiympäristön vaaliminen tyrmättiin aina sloganilla ”kaikkea ei voi suojella”

Suomi purkaa -näyttely tarttui hävittämisvimman jatkumoon. Se halusi käynnistää keskustelua arkisen ja historiallisesti monipuolisen ympäristön vähittäisestä nakertamisesta, arvokkaiden sisätilojen tuhoamisesta, korjausosaamisen puutteista ja tekniikan ylivallan korostamisesta. Huolta kannettiin niin yksittäisistä puu- ja kivitaloista, esikaupunkialueista, kylätaajamista, historiallisista kulkureiteistä kuin luonnostakin. Näyttelyssä kerrottiin 21 tuhotusta kohteesta, jotka edustivat hyvin erilaisia rakennus- ja ympäristötyyppejä.

Suomi purkaa -näyttelyn tunnuskuva on Kuopiosta. Saastamoisen kulman liiketalon (Kiseleff & Heikel) julkisivun purkutyön alkoivat 1974. Kuva: Hannu Puurunen

Suomi purkaa -näyttelyssä oli esillä myös 24 uhanalaista, toinen toistaan kiinnostavampaa rakennusta ja ympäristöä. Kuin ihmeen kaupalla valtaosa näistä, tuolloin aliarvostetuista kohteista pelastui myöhemmin purkamiselta. Niistä tuli tunnustettuja suojelukohteita, jotka nykyään herättävät kunnioitusta ja ovat paikkakuntansa ylpeydenaiheita. Esimerkiksi tuolloin purku-uhan alaista Tirkkosen taloa kuvataan nyt yhdeksi Tampereen kauneimmista helmistä. Viime vuonna Leufstadiuksen talo valittiin Wanhan Raahen vuoden taloksi ja miljööksi. Näyttelytekstin mukaan sen pelättiin katoavan termiittien suuhun grynderin jättäessä sen rapistumaan. Samoin uuden elämän löysivät myöhemmin Kenkäveronniemen pappila Mikkelissä ja Villa Elfvik Espoossa, vaikka ne oli aikanaan lisärakennusoikeuden toivossa jätetty hunningolle.

Suomi purkaa -näyttelyssä oli esillä myös 24 uhanalaista, toinen toistaan kiinnostavampaa rakennusta ja ympäristöä. Kuin ihmeen kaupalla valtaosa näistä, tuolloin aliarvostetuista kohteista pelastui myöhemmin purkamiselta. Niistä tuli tunnustettuja suojelukohteita, jotka nykyään herättävät kunnioitusta ja ovat paikkakuntansa ylpeydenaiheita.

Suomi purkaa -näyttelyn kiertäessä maata, jalkautuivat Helander ja Sundman maastoon. Tuloksena oli Rakennustaiteen museossa 1982 järjestetty laaja näyttely: Miltä näyttää maamme – Ympäristön muutos ja rakennusperinnön kohtalo. Näyttelyjulkaisun esipuheessa kaksikko toteaa: ”On pakko sanoa, että joitakin valikoituja hyviä kohteita ja ympäristöjä lukuun ottamatta tavallinen rakennettu Suomi näyttää pahalta.”

Déjà-vu

Nyt, runsaat 40 vuotta myöhemmin, on purkaminen taas kiihtynyt. Vanhojen talojen halveksunta ja purkuinto ei juurikaan ole muuttunut – kohteet kylläkin. Purkuaalto kohdistuu tänään etupäässä 30–60-vuotiaisiin rakennuksiin. Raha puhuu, purkufirmat elävät kultakautta. Aikanaan moderneina pidetyt talot nähdään nyt ”vanhanaikaisina, rumina ja korjauskelvottomina röttelöinä”. Ne ovat mystisesti tulleet ”käyttöikänsä päähän”. Rakennuksia jätetään tyhjilleen ilkivallan armoille. Huollon laiminlyönnin seurauksena talot rappeutuvat purkukypsiksi pikavauhtia. Leimaaminen ”sisäilmaongelmaiseksi” on tehokas oikotie purkutuomiolle sen sijaan, että ongelmat opeteltaisiin korjaamaan. Uskotellaan vakaasti, että tilalle rakennettava tehokas ja ”muodinmukainen” uusi olisi edeltäjäänsä parempi, jopa ekologisempi.

Nyt, runsaat 40 vuotta myöhemmin, on purkaminen taas kiihtynyt. Vanhojen talojen halveksunta ja purkuinto ei juurikaan ole muuttunut – kohteet kylläkin. Purkuaalto kohdistuu tänään etupäässä 30–60-vuotiaisiin rakennuksiin.

Kenen Helsinki -pamfletin mallia noudattava Kenen kaupunki ilmestyi 2021 (toim. Hautajärvi, Heikonen, Kummala ja Tuomi). Se sai aikaan keskustelua Helsingin kaupunkisuunnittelusta, arvokkaiden rakennusten purkamisesta ja perinteisten kaupunkitilojen tärväämisestä. Kaupunki ei kuitenkaan luopunut ylimitoitetuista tavoitteistaan. 

Vanha Ylioppilastalo on saanut seurata 60 vuoden sykleillä hävityksen jatkumista. Satojen tuhansien kaupunkilaisten silmien edessä purettiin 2023–2024 hyväkuntoinen Aktia-talo (arkkit. Kurt Simberg). Virtaviivainen ja tehokkaana pidetty funkkistalo valmistui 1963. Sen alta purettiin rumana ja kerroskorkeuksiltaan liian mittavana pidetty uusrenessanssipalatsi. Nyt Aktia-talon purkamisen syyksi puolestaan kerrotaan, että kerroskorkeus oli liian matala uudelle talotekniikalle. Tilalle on tulossa tehokkuutta ja houkuttelevuutta huokuvat, korkeammat kerrokset. Kaupunkikuvaa kaunistamaan tarjotaan nyt ruutujulkisivuja. 

Purkamatta paras -näyttelyn tavoitteena on herättää keskustelua hävittämisvimmasta, sen syistä ja seurauksista. Vapaaehtoisvoimin kootun näyttelyn avulla halutaan lopettaa kansallisvarallisuuden hävittäminen, olevien resurssien järjetön tuhlaaminen, ilmastonmuutoksen ja luontokadon kiihdyttäminen. Asenteita on muutettava, purkamisen sijaan on opittava ratkomaan ongelmia ja korjaamaan vikoja. Suomi ei voi loputtomasti luottaa vain uudisrakennuksiin, jotka yhä lyhyemmällä aikajänteellä ovat taas purkukypsiä. Tänään nykyaikainen on huomenna jo vanhanaikainen.

Asenteita on muutettava, purkamisen sijaan on opittava ratkomaan ongelmia ja korjaamaan vikoja. Suomi ei voi loputtomasti luottaa vain uudisrakennuksiin, jotka yhä lyhyemmällä aikajänteellä ovat taas purkukypsiä.

Epilogi

Euroopan neuvosto järjesti 50 vuotta sitten Euroopan arkkitehtuuriperinnön teemavuoden. Loppujulkilausumassa todettiin, että erilliskohteiden valikoivan suojelun sijaan rakennusperinnön suojelu on integroitava osaksi kokonaisvaltaista yhteiskuntasuunnittelua. Tarkoitettiin, että kulttuuriperinnön vaaliminen tulee olla mukana lainsäädännössä, maankäytön suunnittelussa, asukasdemokratiassa ja taloudellisissa tukimuodoissa, taiteessa ja tieteessä, kasvatuksessa ja viestinnässä. Tänä päivänä yhä tärkeämpää on korostaa rakennussuojelun merkitystä myös osana kestävää kehitystä, ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjuntaa.

Ehkä jälleen on syytä toistaa Suomi purkaa -näyttelyn esittämä kysymys: mikä on ympäristökulttuurimme tase?

---

Maire Mattinen
Arkkitehti, joka on omistanut elämänuransa rakennussuojelulle. Hän työskenteli Museovirastossa liki 30 vuotta rakennussuojelun ja restauroinnin asiantuntijana. Mattinen toimi mm. Museoviraston rakennushistorian osaston ja Suomenlinnan hoitokunnan johtajana sekä rakennussuojelun opettajana Otaniemen arkkitehtiosastolla ennen eläkkeelle siirtymistään.

Lataa tästä Suomi purkaa -näyttelykirjanen (pdf, 28 MB)